Lue kuulumiset 2004

Vuoden 2004 alkupuolisko kului kulttuuririentojen ja luonnon parissa, sen jälkeen iski rahapula ja oli pakko mennä töihin. Loppuvuosi kuluikin siivouksen ja dekkarien parissa.



pe 24.12.2004—su 26.12.2004: Tampereella

Leppoisaa oleskelua ja makoisaa ruokaa. Televisiosta olisi tullut toinen toistaan parempia elokuvia, mutta kummasti vaan joulun TV-jutuksi omalla kohdallani tuli tuo Iranin shaahista kertova kaksiosainen vähän siirappinen sarja. Äidin kanssa tuota katseltiin. Jouluna tuntuu toimivan ihan erilaiset ohjelmavalinnat kuin normaalisti? :)

Lisäksi kävin Niagarassa ja Plevnassa katsomassa elokuvat ”2046” ja ”Pelikaanimies”.

”2046” oli oikeastaan elokuva kiintymyksestä ja niin ollen surusta. Elokuvaan oli liitetty fantasiaelementti siten, että osa elokuvasta seurasi päähenkilön (kirjailija ja toimittaja) työn alla olevan kirjan tapahtumia. Mielestäni tämä osa elokuvasta oli aivan turha — perustarinassa oli tarpeeksi potkua itsessään. Ihmisen sisällä on paikka, joka ei muutu, menneisyys, pohdiskeli elokuva mutta ei siirtynyt seuraavaan kysymykseen: voiko menneisyyden ylittää?

3½ / 5

”Pelikaanimies” oli lapsille ja nuorille suunnattu elokuva erilaisuudesta ja siihen suhtautumisesta. On ilo havaita, että Suomessa osataan jo käyttää digitaalisia ääni- ja kuvatehosteita niin, että niistä tulee luonnollinen osa elokuvaa. (Sivuhuomautuksena, Tampereen Plevna 1:ssä on kyllä käsittämättömän komea kangas!) Hämäräksi jäi, minkälaista erilaisuutta pelikaanimies symboloi: ulkonäöllistä ym. pintapuolista erilaisuutta vai kokonaan jotakin muuta: mielenlaatua, joka ei toimi normaalin yhteiskuntakaavan puitteissa. Suvaitsevaisuutta tässä kai haettiin? Mutta onko suvaitsevaisuudellakaan mitään merkitystä, jos kahden ihmisen välillä on edelleen jakauma?

3½ / 5

to 23.12.2004: myrsky

Menin nukkumaan yöllä siinä kolmen maissa ja hämmästyin säleverhojen välistä näkyvää välähdystä. Ulkona oli kova myrsky, ja ilmeisesti ylempänä ilmakerroksessa oli jotain sähköisyyttä. Kesän myrskypäivinäkin huomasin useaan otteeseen, että yläilmoissa saattoi näkyä välähdyksiä, vaikka salamointia ei esiintynytkään. HS kirjoitti Raafael-myrskystä mm. seuraavaa:

”Ilmatieteen laitokselta myrskyä luonnehdittiin myöhään illalla laajuudeltaan ja teholtaan jopa ’vuoden pahimmaksi myräkäksi’. Illalla Utön sääasemalla mitattiin tuulen nopeudeksi puuskissa yli 32 metriä sekunnissa (= 115,2 km/h).

Ilmatieteen laitokselta arvioitiin, että lounaisilla merialueilla keskituuli voisi yltyä jopa 27 metriin sekunnissa.

Merentutkimuslaitoksen mukaan merkitsevä aallonkorkeus kohosi kello 23:n aikaan ennätykselliseen 7,7 metriin Pohjoisella Itämerellä. Korkeimmat yksittäiset aallot olivat yli 13-metrisiä. Edellisen kerran vastaavia lukemia mitattiin 1984.

... Helsingin Kaivopuiston rantaan kokoontui ihmisiä yöllä katsomaan myrskyä. Kruununhaassa asuvat syntyperäiset helsinkiläiset isä ja poika Erik, 13, ja Yrjö Wichman eivät muistaneet nähneensä vastaavaa koskaan aiemmin.”

13 metriä on jo aika korkea aalto, YLE:n tiedeuutisten 23.7.2004 mukaan suuret laivat on rakennettu kestämään noin 15 metrisiä aaltoja. Voi olla, että tuo tarkoittaa tilannetta, jossa laiva kulkee sivutuulessa? Katkelma:

”Satelliittikuvista ilmenee, että jättiaaltoja, jotka yltävät jopa 25 metrin korkeuteen, esiintyy huomattavasti uskottua useammin. Kolmessa viikossa maailman meriltä tavattiin yli kymmenen aaltoa, jotka kohosivat 25 metrin yläpuolelle. Suuret laivat on rakennettu kestämään noin 15 metrisiä aaltoja.”

(Jälkilisäys: amerikkalaisen PBS-mediayhtiön ”Savage Earth” -nettisivuston perusteella tsunameissa voi aallonkorkeus olla jopa yli 30 metriä.

”The contours of the seafloor and coastline have a profound influence on the height of the waves — sometimes with surprising and dangerous results. During the 1993 tsunami attack on Okushiri, Japan, the wave ’runup’ on the coast averaged about 15 to 20 meters (50—65 feet). But in one particular spot, the waves pushed into a V-shaped valley open to the sea, concentrating the water in a tighter and tighter space. In the end, the water ran up to 32 meters (90 feet) above sea level, about the height of an 8-story office building.”)

su 19.12.2004: sairastelua

Kaksi varmaa puheenaihetta: terveys ja sää... :)

Tässä on syksyllä ollut pari pientä flunssaa. Voi olla, että tartunta on tullut tuolta päiväkodista, mutta koska olen iltaisin siellä, niin altistus ei ole kovin vahvaa ja siksi ovat menneet nopeasti ohi. Nyt oli sitten joku mahajuttu, pari päivää oli vatsa todella kipeänä: ensin kouristeli sellaisen 10 minuuttia, sitten oli taas hyvä olla n. 15—20 minuuttia, sitten alkoi taas kouristella. Vuorokauden ympäri. Todella ärsyttävää! Nyt maha on parempi, mutta on kyllä edelleen aivan vempula olo, olisiko pöpö vielä elimistössä?

Toinen ongelma on alaselkä, joka on välillä aika huonossa kunnossa juuri tuon työn takia. Ortopedikin löysi jotain pientä ongelmaa viime keväänä, kun oli se selkä mennyt. Oikeastaan tuo määrääkin aika pitkälti, kuinka kauan siivoushommaa jaksaa tehdä. Jos menee liian huonoon kuntoon, on pakko irtisanoa itsensä. Selkä on tärkeämpi kuin raha!

Jotain hyvääkin: 150 euron bonus työnantajalta, ja ensi keskiviikkona olisi ilmainen glögi. Elämä hymyilee... ;)

ma 6.12.2004: Reich

Christopher Reichin dekkari ”Nimetön tili” (”Numbered Account”) jätti ristiriitaisen tunnelman. Noin 2/3 kirjasta oli todella mukaansa tempaavaa hyvin kirjoitettua toimistojännäriä, jossa jännitys tiheni asteittain ja pieniä yllätyksiä tuli koko ajan vastaan. Mutta se viimeinen 1/3: loppu olikin silkkaa macho-kostomeininkiä, ja koko juttu päättyi tylsään amerikkalainen jallittaa arabeja -asetelmaan. Uskaltaisikohan joku amerikkalainen kirjailija joskus kääntää asetelman toisinpäin?

su 5.12.2004: murto!

Kävin tänään noin kello 15.00 tarkistamassa kylmävarastossa, onko siellä vielä mehuja jäljellä. Samalla matkalla kävin viemässä säilytysvarastoon yhden ylimääräisen pyöränrenkaan.

Säilytysvaraston ovea avatessani huomasin, että varastoon oli murtauduttu: toinen lukkoa kiinni pitävistä lukkorenkaista oli katkaistu. Nämä murtovarkaat eivät kuitenkaan ole olleet mitään älyn jättiläisiä, sillä varastossani on pelkästään tyhjiä pahvilaatikoita. Kai ne luulivat, että jonkun laatikon sisältä löytyisi se sama tavara, joka komeilee laatikon kyljessä olevassa kuvassa...

Illemmalla noin kello 21.00 menin hakemaan kylmävarastosta loput siellä olevista mehupulloista. (Kello 15.00:n reissulla minulla ei ollut kassia mukana, joten silloin en voinut ottaa mehuja mukaan.) Huomasin, että viereiseen kylmäkaappiin oli murtauduttu. Katselin ympärilleni ja totesin, että muutamaan muuhunkin kaappiin oli murtauduttu.

Kylmäkaapin ovessa on pieniä rakoja, joista katselemalla pystyy näkemään osittain kaapin sisälle. Ilmeisesti tätä taktiikkaa hyödyntämällä varkaat olivat osanneet valita sellaiset kylmäkaapit, joiden sisällä oli eniten tavaraa. Muutama mehupullo ei ollut heitä kiinnostanut, ja siksi oma kylmäkaappini oli säilynyt koskemattomana.

Nyt en kuitenkaan muista aivan tarkasti, oliko kello 15.00:n reissulla naapurin kylmäkaappiin jo murtauduttu. Mikäli ei, niin kylmäkaappien murtoyritykset tapahtuivat joskus kello 15.00—21.00. Toisaalta saattoi olla, että olin vain niin ajatuksissani, että en rekisteröinyt asiaa. Kello 21.00:n reissulla olin huomattavasti valppaampi.

Heti tullessani kello 21.00:n reissulta kävin ilmoittamasta murrosta naapurilleni. Iltapalan jälkeen noin kello 22.00 päätin vielä soittaa huoltoyhtiöön. Huoltoyhtiön mies vain totesi, että lukot käydään korjaamassa seuraavana arkipäivänä (siis tiistaina) eikä paljon muuta kannata tehdä.

Tässä kerrostalossa on samaa sattunut aikaisemminkin, kertoi naapurin vanha ukko minulle. Poliisit kävivät silloin tutkimassa asiaa ja löysivät jopa syylliset. Naapurin ukolta oli varastettu porakone, ja hän sai sen takaisin. Mutta asiaa ei kuitenkaan viety edes oikeuteen asti, koska poliisien mielestä se ei olisi hyödyttänyt paljon mitään. Tällä kertaa kyseessä ei tietenkään välttämättä ole samat kaverit kuin silloin aikaisemmin.

Joka tapauksessa aivan uskomatonta menoa.

ke 1.12.2004: Helsingin menoa

Alkuviikon Helsingin Sanomissa oli juttua jostakin hullusta, joka Helsingin rautatieaseman ja keskustan tuntumassa kävi puukon kanssa tuntemattomien kimppuun. Osa tapauksista tapahtui päiväsaikaan. Katkelma:

”Poliisin pidättämä 34-vuotias mies pahoinpiteli neljää satunnaisesti tapaamaansa ihmistä lauantai-iltapäivän ja maanantain vastaisen yön välisenä aikana.”

Hyvässä muistissa on vielä metrossa tuntemattoman ihmisen kirveellä surmanneen miehen tapaus, poikajoukko, joka hyökkäsi vuoroa ajavan bussikuskin kimppuun sekä useamman vuoden takainen tapaus, jossa kaksi miestä surmasi heille täysin tuntemattoman ravintolasta poistuneen nuoren miehen.

Kohta tämä suomalainenkin yhteiskunta menee amerikkalaisen mallin mukaisesti siihen, että ihmisten on pakko lukittautua sisälle ja hankkia aseet (Suomessa vielä aseenkantoluvat) ja ampua ovelle kolkutteleva kauppamies, kun ei tiedä, onko se hyvällä vai pahalla asialla. Sanokaa minun sanoneen...

ti 30.11.2004: Ropponen

Markku Ropposen dekkari ”Viimeinen auringonnousu”. Teksti oli harvinaisen vetävää, mutta toisaalta tarinan palaset tarjottiin lukijalle ehkä vähän liiankin valmiina.

su 28.11.2004: pikkukaupungin tunnelmaa

Vielä yksi jälkikommentti tuosta 19.11. elokuvakäynnistä. Huomaa hyvin, että asuu pikkukaupungissa, kun ostaessani lipun sain lipunmyyjältä kommentin: ”Ahaa, olet nyt tällä kertaa tulossa tällaista katsomaan.” Hmmm, mitä tuohonkin oikein voi sanoa? Kerran aikaisemmin menin katsomaan jotain suosikkielokuvaa, mutta sisään tullessani lipunmyyjä hihkaisi aulassa oleville: ”Näytös on loppuunmyyty. Ei kannata yrittää enää.” Lipunmyyjä huomasi myös ohimennen minut. Paria viikkoa myöhemmin yritin uudestaan ja kassalla lipunmyyjä sanoi: ”No niin, tällä kertaa on hyvin tilaa.” Miten ihmeessä hän pystyi muistamaan kaksi viikkoa aikaisemman käyntini? Pikkukaupungissa näemmä vakioasiakkaiden menemiset ja tulemiset kirjataan tarkoin ylös... :)

pe 26.11.2004: teatterissa

Anton Tšehovin ”Kolme sisarta” Lilla Teaternissa. Kajava tätä oli Hesarissa kehunut, mutta mielestäni esitys ei tavoittanut sitä herkkyyden tasoa, joka on Tšehovin tuotannolle ominaista. Ongelma saattoi olla siinäkin, että suosituimpana pikkujoulupäivänä yleisö odotti automaattisesti iloista meininkiä eikä Tšehovin vakava teksti tietenkään pystynyt näitä odotuksia täyttämään. Tuli mieleen myös, että tämä olisi voinut toimia supisuomalaisena muunnoksena erinomaisesti: kolme sisarta olisivat asuneet esim. Sodankylässä, paikallinen varuskunta olisi ollut Sodankylän Jääkäriprikaati ja haave Moskovaan pääsystä olisi korvautunut ajatuksella siitä, että ”etelässä kaikki olisi paremmin”.

20.11.2004: Nora Roberts

Jätin kesken Nora Robertsin ”Kätketyt kalleudet” (”Hidden Riches”). Kyseessä oli jännitysviihteeksi naamioitua romanttista viihdettä. Taisi olla väärässä hyllyssä kirjastossa...

19.11.2004: joulun antisankari

Elokuvissa ”Paha pukki”. Periaatteessa tarinassa oli ainekset vaikka mihin, mutta mutta...

Ensimmäinen ongelma oli pääosan esittäjä Billy Bob Thornton. Sivistyneen herrasmiehen näköisestä ja oloisesta kaverista ei kerta kaikkiaan saa juoppoa irstailijaa tekemälläkään. En muutenkaan ymmärrä ajatusta näyttelijöiden ”muuntautumiskyvystä”. Se mitä ihminen todellisuudessa on, paistaa kuitenkin aina läpi. Kähisevä Nick Nolte olisi ollut omiaan tähän rooliin... :) Coenin veljesten tyylikkääseen film noir -elokuvaan ”Mies joka ei ollut siellä” Thornton sopi muuten kuin nakutettu.

Toinen ongelma oli muuntumisen kuvauksessa. Pahaan pukkiin ystävystyvän pojan tarkoitus oli tietenkin herättää rappeutuneen ihmisen hyvyys uuteen kukoistukseen. Tämä muutoksen kuvaus vain jäi jotenkin puolitiehen. Ehkä tämäkin liittyi tuohon pääosan esittäjään, jonka ei millään uskonut olevan kovinkaan paha, vaikka yritys välillä oli kova.

Parhaimmat naurut kirvoitti kohtaus nyrkkeilykehässä. :)

Ihmetystä aiheutti se, että elokuvateatterissa oli pääosin n. 20-vuotiasta väkeä ja nuorempaakin. Eipä tämä minusta ainakaan mikään tyypillinen nuortenfilmi ollut?

3/5

18.11.2004: metsien mies

Helsingin Sanomien mukaan Ruotsissa asuu ainakin vielä yksi metsien mies... :) :) :)

Isäntä pelasti koiran kotkalta

Maakotka hyökkäsi metsometsällä olleen suomenpystykorva Dessin kimppuun Ruotsin Vittangissa keskiviikkona. Dessin valpas isäntä Stefan Stålnackes ehti töytäistä linnun selälleen, ennen kuin se nousi saaliineen taivaalle.

Kotka puristi edelleen Dessiä kynsillään. Stålnackes kuristi linnun kuoliaaksi, ja koira pelastui. Stålnackes ilmoittautui poliisille, mutta paikallisen poliisin mukaan metsästäjä sai tappaa suojellun linnun lemmikkinsä varjelemiseksi.

14.11.2004: hirtehishuumoria

Tässä vielä yksi vitsi tuosta Sheldonin kirjasta. Kyseinen kohta käsittelee tilannetta, jossa televisiotoimittaja ei ole saapunut paikalla, vaikka lähetyksen alkuun on enää muutama minuutti. Kuvaa hyvin asioiden tärkeysjärjestystä televisiotoimituksessa...

* * * * *

”Ehkä Julialle on sattunut onnettomuus”, Michael Tate sanoi. ”Hän voi olla vaikka kuollut.”
”Se ei ole riittävä syy. Hänen olisi pitänyt soittaa.”

14.11.2004: Sheldon

Sidney Sheldonin ”Koston jumalat” (”Best Laid Plans”) yllätti monessa suhteessa.

Ensimmäinen yllätys oli vastenmielinen: kirjassa näytti olevan pelkkiä kauniita, älykkäitä ja itsevarmoja naisia sekä komeita, älykkäitä ja itsevarmoja miehiä, joiden toiminnan ainoat motiivit ovat vallanhimo, kostonjano ja sukupuolivietti. Aivan suoraan kuin joku ”Kauniit ja rohkeat” kirjana.

Toinen yllätys oli Sheldonin kirjoitustyyli: hänen tekstinsä on kuin kokoelma lehtileikkeitä, jotka ovat kronologisessa järjestyksessä. Toiminnan ja juonen kannalta vain se kaikkein oleellisin on mukana; kirjoitustapa on äärimmäisen taloudellinen — ja se myös tuntui toimivan hyvin.

Puolivälissä kirja yllättää. Yhtäkkiä mennään Bosnian sotaan ja kuvataan toimittajaa, joka täysin epäitsekkästi auttaa paikallisia pulaan joutuneita lapsia. Miten ihmeessä tämä liittyy juoneen? Ja leikkaus itsekkäiden valtapelistä tuohon inhimilliseen toimintaan tuo kirjaan kokonaan uuden tason.

Loppupuolella taas uusi yllätys: Sheldon siirtyy kuvaamaan hienostohotellissa asuvien raharikkaiden ajatuksia ja tunteita (eivät liity juoneen mitenkään) — teksti muuttuu yliampuvan räävittömäksi mutta onnistuu samalla tavoittamaan jotain hyvin oleellista amerikkalaisesta elämänmenosta.

Mutta kun kirjaa on jäljellä kymmenisen sivua, tapahtuukin suurin yllätys. Kirjaa on lukenut vain eräänlaisena valtapelin kuvauksena, johon ei liity mitään salapoliisikirjoista tuttua oman oivalluksen herättelyä, mutta sitten huomaakin, että Sheldon on vetänyt lukijaa koko ajan nenästä. Koko kirjan asetelma kääntyy päälaelleen!

Näin monta yllättävää elementtiä yhteen kirjaan on jo hatunnoston arvoinen suoritus. Yhden kirjan perusteella voisi arvella, että Sheldon lienee maineensa ansainnut.

14.11.2004: valokuvia

Uusia valokuvia isästä ja isän puoleisesta sukuhaarasta.

12.11.2004: syysmyrsky

Syksyn ensimmäinen kunnon myrsky. Kävellessäni erästä metsän keskellä menevää kävelytietä heiluivat puut niin pahasti, että alkoi jo ajatella, koska sieltä kaatuu yksi niskaan. Oli Porvoossa Helsingin Sanomien mukaan puitakin kaatunut aika yllättävässä paikassa:

”Tuulen voima kohosi torstai-illasta perjantain aamuun esimerkiksi Hangon merialueella yli 25 metriin sekunnissa ja Helsingin—Porvoon merialueellakin ajoittain 23 metriin sekunnissa. Myrsky sai alkamisajankohtansa eli torstain nimipäivän perusteella jo Panu-nimen. ... Porvoossa tuuli paiskasi kumoon kaksi kaupungin toreille pystytettyä joulukuusta. Toinen kuusi kolhi kaatuessaan neljää autoa.”

(23 m/s = 82,8 km/h)

Otavan ”Sääpäiväkirja 2004” tietää kertoa syysmyrskyistä, että ”marraskuussa 2001 oli kaksi erittäin voimakasta ja vahinkoa aiheuttanutta myrskyä” (iskivät Pyryn ja Janikan päivinä). Lisäksi ”marraskuu on syysmyrskyjen aikaa, mutta kaksi superluokan raivokasta myrskyä kahden viikon välein oli ennenkokematonta”.

6.11.2004: Sariola

Tuula Sariolan dekkari ”Hirtetty hiljaisuudessa”. Dekkarin vahvuutena oli todenmukainen rikostutkinnan kuvaus, mutta toisaalta kirjan pituuteen nähden siinä oli liikaa henkilöhahmoja; hahmot tuntuivat paikoin pelkiltä nimilapuilta, vailla luonteenpiirteitä. Lukijalle tarjottiin myös ehkä hiukan liian vähän johtolankoja omaan oivallukseen.

29.10.2004: onnellinen kohtaaminen 7

Olin ajelemassa illalla noin kymmenen aikaan kotiin Porvoon keskustasta pyörätien oikeaa laitaa. Näin mutkan takana vastaan tulevan pari ihmistä. Koska oli pimeää, oli vaikeaa hahmottaa, kummassa laidassa he kävelivät. Tein nopean arvion, että he kävelivät oikeaa laitaa.

Koska itsekin ajoin oikeaa laitaa, siirryin välittömästi vasempaan laitaan väistääkseni heitä, antaakseni tilaa. Ilmeisesti eivät kuitenkaan kävelleet oikeaa laitaa vaan jossakin keskiviivan tuntumassa, ehkä hieman vasemmalle siitä. Toinen noista joutui siirtymään kenties noin 10 senttiä keskemmälle väistääkseen minua, vaikka ajoinkin niin lähellä vasenta reunaa kuin mahdollista. Mutta tuo pikku siirtyminenkin oli liikaa...

Kun tulin lähemmäksi, ko. ihminen — noin 17-vuotias mies — otti nyrkin esiin ja tullessani lähemmäksi hän vei kätensä taakse ikään kuin lyöntiasentoon. Hän aloitti nyrkiniskun mutta kuitenkin lopetti sen asettamalla toisen kämmenensä nyrkin eteen, jolloin kuului läpsähtävä ääni.

Kääntäessäni ihmetyksestä päätäni taakse, kääntyi ko. nuori ja huusi vielä: ”Tule tänne takaisin vaan, niin mä tapan sut.”

En yhtään epäile, etteikö se olisi tehnyt sitä.

Joskus tuntuu, että tässä maassa asuu vain kolmenlaisia ihmisiä: tyhmiä, hulluja ja väkivaltaisia.

29.10.2004: Peer Gynt

Helsingin Nälkäteatterissa ”Peer Gynt”. Nuorten esittäjien energiaa ja vimmaa minimalistisesti lavastettuna. Paikoin artikulaatiosta oli hieman vaikea saada selvää, ja lisäksi esitys olisi ehkä tarvinnut väliajan. Muuten kaikin puolin ok. Peer Gyntin esittäjässä Mika Silvennoisessa on tähtiainesta; Solveigia esittäneeseen Outi Vuorirantaan katse etsiytyi aina kuin vahingossa... ;)

28.10.2004: Sayers

Jätin kesken Dorothy L. Sayersin kirjan ”Juhlailta” (”Gaudy Night”). Ensimmäisen sadan sivun aikana oli esitelty suunnilleen 20 henkilöä, jotka eivät eronneet toisistaan mitenkään erityisesti, mutta mitään ei ollut vielä tapahtunut. Dekkaria ei ilmeisesti kannata sijoittaa collegeen...

23.10.2004: Remes

Ilkka Remeksen ”Pedon syleily”. Remes on mielestäni harvinaisen taitava kirjoittaja, tyylistä tuli mieleen hieman Ruth Rendell. Ominaista on runsas adjektiivien käyttö, jota monet kirjailijat pitävät kardinaalivirheenä. Remeksen tekstissä ratkaisu kuitenkin toimii; taas nähdään, kuinka turhaa on antaa ohjeita hyvään kirjoittamiseen.

Remeksen kirjoissa pistää myös silmään runsas faktapuoli. Tässäkin kirjassa mm. valokuvaamista, koodinmurtoa ja vakoilijan työtä kuvattiin hämmästyttävän todentuntuisesti.

Kirjoitustekniikka vaikutti hieman sellaiselta, kuin kirjailija olisi kehittänyt juonta koko ajan kirjoittamisen kuluessa, spontaanisti. Varma ei tietenkään voi olla. Joka tapauksessa ehkä juuri tämän vuoksi kirjassa oli kohtalaisesti juonen aukkoja. Esim. kolme erääseen henkilöön jollakin tavalla kytköksissä olevaa ihmistä kuolee/pahoinpidellään jotenkin hämärästi eikä kenenkään herätyskellot mukamas soi, että ko. henkilössä on jotain epäilyttävää (mahdollisesti jopa kaiken takana)?

22.10.2004: teatterissa

Porvoon Teatterissa J. L. Runebergin ”Hirvenhiihtäjät”. Ohjaaja Tuovi Putkonen. Aika simppeli juttu ja melko lyhytkin, mutta ihan ok. Kesti jonkin aikaa tajuta, että näytelmässä olikin hyvin pitkälti kyse tarinoiden kertomisesta. Vaativia kohtauksia näyttelijöille, kun pitää puhua pitkään yksin ja säilyttää koko ajan intensiteetti? Runebergin näkemykset parisuhteesta olivat aika luutuneet, tyyliin ”mies hoitaa raha-asiat, mutta ruoka- ja vaateasioissa naisellakin on sanansa sanottavana”.

19.10.2004: Oslossa tapahtuu

Helsingin Sanomista poimittua:

Todenmakuinen ryöstö

Norjalainen harrastelijaelokuvaryhmä voi saada ylistystä todenmakuisesta ryöstökuvauksesta, mutta sitä tuskin sataa Oslon poliisilta. Ryhmä vuokrasi Oslon keskustasta baarin, pystytti kuvausvälineet ja lähetti näyttelijät sisään — kasvot peitettyinä ja käsissään aidoilta näyttävät leikkiaseet.

Ei kestänyt kauan ennen kuin näyttelijät saivat vastaansa oikeat poliisit kovat piipussa. ”Soitin poliisille aikaisemmin viikolla, mutta minun olisi pitänyt soittaa komentajalle vielä [sunnuntaina]”, ohjaaja Sarzad Samsamim kertoi norjalaislehdille.

Baarin ohi kulkenut ohikulkija oli hätääntynyt näkemästään ja hälyttänyt poliisit, jotka kiiruhtivat paikalle viiden poliisiauton voimin. ”Yksi poliiseista tuli minua kohti tähdäten aseellaan. Pudotin kaiken ja huusin, että tämä on elokuvakohtaus”, yksi Norjan vanhimman harrastelijaryhmän K-filmin näyttelijöistä Irasj Asanti kertoi Dagbladet-sanomalehdelle.

17.10.2004: viikon kohokohta

Ajoin onnellisena pyörätiellä ja kuulin yhtäkkiä räsähdyksen. Mikä se oli, minkä yli ajoin? Jatkoin parikymmentä metriä ja päätin sitten tarkastaa tilanteen. Kas, etupyörässä on kolme nastaa. Tarkastan vielä takapyörän. Kas, siinäkin on kolme nastaa. Poistin nastat, kumpikin kumi oli jo ehtinyt tyhjentyä. Palasin kävellen takaisin katsomaan, minkä päälle olin ajanut. Kas, joku oli pudottanut pyörätielle nastarasian. Keräsin nastat, heitin roskiin ja jatkoin onnellisena pyörää taluttaen — kaikkea virkistävää ja hauskaa sentään aina sattuu!

16.10.2004: elokuvissa

Elokuvissa ruotsalainen nuorisokuvaus ”Hip hei hutsu”. Elokuva kuvasi aika tarkasti nuorten maailmaa, sellaisena kuin se on: kauneuden ihannointi, hylätyksi joutuminen ulkonäön tai muun ”virheen” vuoksi, seksin kaipuu, kovanaamakulttuuri, halveksunta vanhempien asenteita kohtaan. Toisaalta vilahtihan siellä niitä hyviäkin asioita: nuorison energia, näkemysten selkeys joissakin asioissa, kyky iloita.

3/5

15.10.2004: Ridpath

Michael Ridpathin dekkari ”Virtuaalimurha” (”Trading Reality”). Kerronta oli jotenkin yksinkertaista ja miellyttävän pehmeää; ensimmäisestä seikasta kertoo sekin, että suomen kielen sanakirjaan ei tarvinnut montaa kertaa tarttua... ;) Suomentajalla oli sattunut pieni kömmähdys, kun hän oli suomentanut englannin ’wellin’ ’no jaaksi’. Melko ärsyttävää, kun melkein joka sivulla on yksi repliikki, joka alkaa ”no jaa”. Juoni oli siinä mielessä arvattava, että yhden pahiksen (toisen niistä) arvasi jo muutaman kymmenen ensimmäisen sivun jälkeen.

15.10.2004: Reichs

Kathy Reichsin dekkari ”Jäinen pelko” (”Déjà Dead”) jätti ristiriitaisen tunteen. Toisaalta kirjassa oli todella asiantuntevasti kirjoitettuja jaksoja (mm. ruumiinavauksiin liittyvistä luiden tutkinnasta), toisaalta muussa kuvauksessa mentiin rankasti epätodellisen puolelle.

Yksi kohtaus oli tällainen: Poliisi tekee kotietsinnän epäillyn asuntoon. Poliisi ei tiedä, onko epäilty paikalla vai ei. Kukaan ei vastaa koputuksiin, ja poliisi avaa oven isännöitsijän avaimella. Poliisi jättää tutkimatta kellariin johtavan oven. Epäilty onkin mennyt piiloon kellarin oven taakse ja syöksyy sieltä yhtäkkiä asunnon ovelle, ilman että poliisit saavat häntä kiinni. Sattuu olemaan paraatipäivä, ja kadulla on iso ihmisjoukko palaamassa paraatista. Epäilty pääsee ihmisten seassa pakenemaan poliisia.

Väittäisin, että tuollaista ei kerta kaikkiaan todellisuudessa tapahdu. Liikaa sattumia yhdelle kertaa. Jotenkin lukuinto lopahtaa aika rankasti, kun tarinointi menee noin epäuskottavaksi...

14.10.2004: laskurin nollaus

Nollasin kävijälaskurin ja poistin oman ja isoveljeni IP-osoitteen bongattavien listalta. Nyt nähdään, kuinka paljon ihmisiä täällä todella käy. Mikäli saitilla on joku pysyvämpi fani, hän kauhistuu huomatessaan olevansa ainoa, joka saa laskuriin aikaan jotain muutoksia... ;) ;) ;)

3.10.2004: tapaus yöllä

Joskus viiden aikaan yöllä unen läpi kantautui vihellystä. Tokkurassa se kuulosti aluksi linnun laululta. Jossakin vaiheessa havahduin ja kuuntelin tarkemmin. Ei, joku ihminenhän siellä vislailee. Odotin noin 15 minuuttia. Vislailu jatkui. Ajattelin näin: joku mies on lähtenyt tyttöystävän luota ulos tupakalle mutta unohtanut avaimen; sillä aikaa tyttöystävä on nukahtanut ja siksi mies vislailee.

Vislailu ei vain loppunut. Lopulta nousin ylös, puin ylle ja menin alas. Avasin oven ja tähyilin. Vislailua ei kuulunut, eikä miestä näkynyt. Pääsi sittenkin sisään, ajattelin. Takaisin ylös ja sänkyyn. Ja eikun vislailu jatkuu. Taas vaatteet päälle ja alas.

Tällä kertaa sain miehen näkyviin.
— Oletko tulossa sisään?
— Joo.

Mies oli änkyräkännissä. Hänellä ei ollut takkia päällä, pelkkä pitkähihainen kauluspaita, vaikka ulkona oli nollan tuntumassa. Astelimme hissiin.
— Mihin kerrokseen olet menossa? kysyin.
— Vitoseen.
— Kappas, minäkin asun vitosessa.

Ylös päästyämme kysyin: — Missä asunnossa muuten asut?
Mies meni hiljaiseksi ja alkoi miettiä. Hän piti silmiään kiinni ja sanoi: — Odotapa, odotapa, kyllä se tulee...

Minuutit kuluivat. Lopulta mies kysyi, tunnenko tummatukkaista Arjaa. Sitä, joka on töissä ”siellä baarissa”. Ei, en tunne. Mies kertoi, että hän oli ollut eräässä saunaillassa ja kaikki kamat olivat vahingossa jääneet lähtiessä sinne. Takaisin ei enää ilmeisesti päässyt. Hän oli ajatellut mennä yöksi Arjan luo. Kunhan vain muistaisi tarkan osoitteen.

Eihän se Arjan sukunimi ja tarkka osoite sitten palautunut mieleen. Kyselin, asuiko kaveri Porvoossa. Ei asunut, oli Helsingistä tullut saunailtaan. Oliko muita tuttuja Porvoossa? Kaveri mietti hetken ja sitten välähti. Kyllä, yksi Sarvilahti asuu tässä talossa, juuri tässä rapussa, seiskassa.

Ei muuta kuin hissillä seiskaan. Lähdin mukaan tarkistamaan tilannetta. Oikea sukunimi löytyi ovikyltistä. Sitten vain rimpsuttelemaan ovikelloa. Useampi minuutti rimpsuttelua, kukaan ei tullut avaamaan. Ei tainnut olla kotona.

— Olisiko vieläkö muita tuttuja? kysyin. — Tuleeko joku puhelinnumero mieleen?
— Tämä on juuri tätä känniläisten touhua, kaveri vastasi. — Kylläpä on noloa.

Kaveri mietti taas pitkään. Vihdoin hän muisti jonkun puhelinnumeron. Puhelin oli tietysti myös jäänyt saunalle. Siispä vitoseen, hain oman puhelimeni sisältä ja kaveri soitti sillä. Ei vastausta. Sekin meni siis pieleen.

Hoksasin kysyä: — Mihin sinun sitten alun perin oikeastaan piti mennä yöksi?
— No sinne hotelliin.
— Seurahovi, Sparre?
— Mikä se oli, Haikon kartano.
— Pankkikortti sinulla on mukana? Mitäs jos tilaan taksin?
— Jospa mä menen kävellen.
— No sinne on jotain kymmenen kilometriä. Ei se ole keskustassa.
— Okei. Kai se on parasta. Tilaa sitten se taksi. Onpa tämä noloa.

Sain taksin tilattua. Huikkasimme, ja kaveri lähti hissillä alas. Kuulin tuuletusikkunasta ulko-oven käyvän hetken kuluttua. Yritin kuulostella taksin saapumista mutta en kuullut sitä. Kaipa se kumminkin tuli: kaveri oli varmaan kävellyt tien viereen odottamaan, eikä sieltä asti kuulu ääniä.

Pyörin hetken aikaa sängyssä miettien neuroottisesti, että jospa taksi ei tulekaan. Kaveri odottaa ja odottaa ja alkaa pian vislailla uudestaan. Lopulta kuitenkin sain unen päästä kiinni. Uusia vislauksia ei enää kuulunut.

Uskon miehen päässeen onnellisesti perille.

30.9.2004: Sanders

Lawrence Sandersin huumoripainotteinen dekkari ”Kuudes käsky” (”The Sixth Commandment”). Heti alussa tuli tunne, kuin olisi lukenut Jari Tervon kirjaa. Niin samansuuntaista teksti oli. Jopa jotkut keskustelupätkät olivat aivan kuin Tervon kirjasta. (Sandersin kirja on muuten kirjoitettu jo 1979!) Sanderskin oli toimittaja ennen kirjailijaksi ryhtymistä. Tuli myös mieleen tämä sanonta: kun vale on tarpeeksi suuri, se menee läpi. Sama koskee mielestäni Tervon kirjoja. Juonenaukot ja sattumat ovat Sandersilla ja Tervolla niin selkeitä, ettei niitä edes pysähdy analysoimaan. Sen sijaan esim. jossain Rendellin dekkarissa ihan oikeasti alkaa häiritä, jos jossakin kohtaa tuntuu olevan jokin juonen aukko tai liian iso sattuma. Sandersin kirjassa taas päähenkilö on aina sattumalta oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta ko. asiaan ei vain kiinnitä huomiota, koska teksti on muuten niin mukaansa tempaavaa.

Siinähän se on. Mikään ei ole täydellistä. Sandersin vahvuus on juuri kerronta, juoni vain kulkee siinä sivussa, niin kuin kulkee. Loppuratkaisunkin arvasi melkein heti alussa, ja se oli suorastaan tylsä. Mutta eipä voi mitään: en ole aikoihin nauranut yhtä maukkaasti, kuin tätä kirjaa lukiessa!

26.9.2004: Shrek 2

Elokuvissa ”Shrek 2”. Jossakin elokuva-arvostelussa mainittiin asiasta, joka mielestäni pätee: lastenanimaatiot ovat selkeästi kehittyneet suuntaan, jossa lapset ovat vain osa kohdeyleisöä. Vitsejä ja kohtauksia on sekä aikuiseen että lasten makuun. Usein näissä animaatioissa on mielestäni lisäksi parempia vitsejä ja oivalluksia kuin aikuisten komedioissa. Ajatusmaailma on jotenkin turmeltumattomampi. Shrek 2 oli kaikin puolin hyvä komedia; pitäisi nähdä toistamiseen, sillä joissakin kohtauksissa oli niin paljon gageja, että osa meni väistämättä ohi. Loppu sen sijaan meni paisuttelussaan selkeästi överiksi.

3½ / 5

25.9.2004: Scottoline

Lisa Scottolinen dekkari ”Totuuden hetki” (”Momenth of Truth”). Teos oli kaikilta osin mielestäni keskinkertainen. Vaikutti jopa siltä, että teos oli kirjoitettu ikään kuin mahdollista elokuvaa varten, sillä henkilöhahmot ja tapahtumat olivat aivan kuin suoraan jostain poliisijännäristä (aika stereotyyppisiä). Ajatus elokuvaproduktiosta kiillellyt kirjailijan silmissä?

24.9.2004: onnellinen kohtaaminen 6

Tapahtuipa taas aivan ihme juttu. Olen nähnyt täällä Porvoossa muutaman kerran sellaista vajaa 40-vuotiasta miestä. Ko. miehellä on mielestäni omituinen tapa alkaa tuijotella. Esim. kerran olin syömässä jotain ruokaa, mies sattui olemaan edessäni selin, ja sitten hän käänsi päänsä ja alkoi tuijotella minua. Samoin kerran vaateostoksilla ko. hemmo alkoi tuijotella, kun kävin läpi liikkeen paitavalikoimaa. Tuollainen tuijottelu on mielestäni epäkohteliasta, mutta saattaahan toisaalta olla, että ko. kaveri on esim. sosiaalinen tyyppi, joka hakee juttuseuraa tuolla keinolla. Näin siis olen ajatellut.

No, yhtenä päivänä olin tulossa kirjastosta, ja ko. hemmo oli juuri laskeutumassa istuskelemaan kirjaston edessä oleville rappusille. Katselimme toisiamme (sillä tavalla kuin tuntematonta ihmistä normaalisti katsellaan), ja vaikutti siltä, että hän oli aikeissa sanoa jotain. Ajattelin, että hän heittää varmaan jonkun vitsikkään jutun ja varauduin sanomaan jotain hauskaa takaisin.

Mies sanoi omituisella äänellä: — Oonko mä vienyt sun eväät?
Pysähdyin, kesti kauan, ennen kuin tajusin, mitä mies oli sanonut, sitten sanoin: — Siis mitä? Sinä vienyt minun eväät?
— Niinku sä katsot mua tolla tavalla.
Olin aivan äimän käkenä. Lopulta sain kakistettua: — Mitä? Itsehän sinä tuijotat ensin.
— Sovitaan niin, mies sanoi naureskellen.

Mitä tuollaisessa tilanteessa oikeastaan voi tehdä? Näköjään täällä Porvoon kaduilla pitäisi pitää aurinkolaseja päässä, ettei joku ihminen vain ala luulla, että ”tuo ihminen katselee nyt juuri minua omituisella tavalla”.

Mielestäni ko. kaveri taitaa kärsiä jonkun asteen vainoharhaisuudesta?

23.9.2004: vitsi

Hyvä vitsi (katkelma) eräästä dekkarista:

Poliisi sanoi: ”Ja sinä olet kuules huono valehtelemaan. Taidat olla aika tarkkaan huonoin valehtelija, mitä olen koskaan tavannut, ja minähän olen tavannut muutaman todella vähä-älyisen. Nappasin kerran yhden kaverin, siitä on jo kauan. Se seisoskelee siinä kadulla, heittää häiskien kanssa läppää telkkari sylissä.” Poliisi levitti käsivartensa levälleen ruskea pullo toisessa kädessä. ”Tätä kokoa. Siis se kannattelee sitä helvetin telkkaria ihan siinä kadulla. Niin me sitten minä ja entinen parini, sen seudun aluepoliisit, me satutaan kävelemään kulman takaa paikalle. Sen huonompi mäihä ei sillä kaverilla olisi voinut olla.” Poliisi alkoi nauraa. ”Ja me siinä sitten kysäistään: ’Hei, mitäs meinasit tehdä sillä telkkarilla?’ Ja hemmo vastaa: ’Ai millä telkkarilla?’ Siis ’Ai millä telkkarilla?’” Poliisi räjähti nauruun.

:) :) :)

15.9.2004—18.9.2004: vierailu

Äiti oli täällä käymässä. Äidillä oli omia menoja, ja minäkin olin iltaisin töissä, mutta kerittiin sitä muutamana päivänä käydä sienessä. Suppilovahveroita, vaaleaorakkaita ja rusko-orakkaita löytyi kohtalaisen hyvin. Porvoossa tuntuu olevan hyvät sienimaastot. Äiti ehti siivota kämpän.

Minulla oli auto käytössä yhtenä päivänä, kävin Linnanmäen Sea Lifessa. Paikka vaikutti mielestäni varsin mielenkiintoiselta ja hyvin hoidetulta. Opaskierroksen vetäjäkin oli omistautunut asialleen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Miinuspuolena on se, että talvisaikaan ei Linnanmäellä taida olla auki kuin yksi kahvila. Saa sieltä nyt jotain leipiä mutta ei kunnon ruokaa.

11.9.2004: Uuno

Elokuvissa ”Uuno Turhapuro — This is my life”. Oli tuossa muutama hyväkin kohta, toisaalta jotkut vitsit toistivat ärsyttävästi itseään. Vesku oli hyvässä vedossa. Kaipa se nyt on ihan hyvä homma, että tämä juttu saatiin päätökseensä (kuulemma viimeinen Uuno).

2/5

10.9.2004: Rendell

Ruth Rendellin ”Tyttären todistus” (”Kissing the Gunner’s Daughter”). Rendell käytti loppuratkaisua, joka oli aika ilmeinen mutta jonka lukija juuri siitä syystä ikään kuin sivuuttaa (”eihän tämä näin yksinkertainen juttu voi olla”). Pieni huijauksen maku siis jäi suuhun. Toisena ongelmana oli aikakuvaus; ainakin itselleni jäi harvinaisen epäselväksi, missä kohtaa aina päivä vaihtui ja missä viikko. Muuten Rendell on kyllä taitava kirjoittaja ja juonikuvion kehittelijä. Hänellä olisi varmaan ollut tilausta kaunokirjallisellakin puolella, jos hän olisi keskittynyt alun alkaen pelkästään siihen.

3.9.2004: Robinson

Luin Leah Ruth Robinsonin sairaalajännärin ”Kuoleman annos” (”Blood Run”). Sairaalamiljöön kuvaus vaikutti todella autenttiselta (kirjailija on ollut töissä sairaalassa), ja kerronta oli muutenkin kerrassaan hillitöntä ja mukaansa tempaavaa. Loppu sen sijaan jäi hieman epäuskottavaksi.

29.8.2004: kauppias

Taas ovelle ilmestyi ”puolalais”kauppias myymään piirustuksia (katso 2.2.2004), tällä kertaa kyseessä oli miespuolinen myyjä. Jotain omituista tuossa on, eikö muka nuoret puolalaiset osaa puhua englantia? Olisiko kyseessä sittenkin joku huijausrinki, mahdollisesti Viipurista tai Pietarista?

27.8.2004: Leon

Luin Donna Leonin dekkarin ”Kohtalokkaat lääkkeet” (”Fatal Remedies”). Teksti oli hieman väritöntä, ja jostakin syystä esim. kaupunkikuvaukset eivät tuntuneet herättävän kovin eläviä mielikuvia. Perhe-elämän kuvaus sai paljon tilaa, ja siinä Leon onnistui hyvin. Juoni kokonaisuutena ei ollut mitenkään ihmeellinen. Italialaisen elämäntavan erikoisuuksia esiteltiin kiitettävästi (Leon asuu — tai on ainakin asunut — Italiassa).

18.8.2004: Connelly

Luin Michael Connellyn dekkarin ”Mustempi kuin yö” (”A Darkness More than Night”). Lauseet olivat lyhyitä, ja teksti oli selkeää (Connelly on entinen toimittaja). Alussa muutaman kerran häiritsi, kun aivan selvästi havaitsi, että juonenkulkua oli nopeutettu onnenkantamoisten avulla. Myöhemmin ei ko. asia enää pistänyt silmään. Jännitys nousi tasaisesti loppua kohden, ja kaiken kaikkiaan rikostutkimuksesta ja kaupunkimiljööstä tuntui välittyvän todenmukainen kuva. Loppukliimaksi sen sijaan ei lunastanut lupauksia vaan jäi jotenkin kliseiseksi.

9.8.2004: elokuvissa ja Taidetehtaalla

Viime viikon saldoa:

Alkuviikosta Taidetehtaalla Uudenmaan alueen taiteilijoiden yhteisnäyttely ”Uudet maan kuvat”. Näyttely oli mielestäni joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta epäonnistunut; noin puolet töistä vaikutti töherryksiltä. Esim. vastaava nykytaiteen näyttely Taidetehtaalla vuosi sitten oli aivan eri luokkaa.

Tänään elokuvissa ”Valamiehet”. HUOM! Jos aiot katsoa ko. elokuvan, älä lue tästä eteenpäin. Tässä elokuvassa periaatteessa kaikki oli kohdallaan; oli jonkinlaista moraalista ajatusta, ja lopussa ns. hyvä voitti. Kuitenkaan ahaa-elämystä ei syntynyt. Jäin miettimään, miksi. Ehkä siksi, että ns. hyvän puolella kaikki meni liian hyvin; jopa niin hyvin, että elokuva ei tuntunut enää todelliselta — eihän tuollainen voi onnistua oikeasti, jäi ajatukseksi. Esim. taannoinen lakidraama ”Erin Brockovich” jätti muistaakseni paljon paremman maun; se perustuikin tositapahtumiin.

8.8.2004: linkkitarkistus

Tarkistin linkit ja poistin samalla turhia linkkejä.

4.8.2004: onnettomuus

Porvoossa tapahtui eilen harvinainen onnettomuus. Kaipa tälle saa nauraa, kun kaikki päättyi kuitenkin hyvin? :) :) :)

Matkustajat pelastuivat ikkunan ja takaluukun kautta

Onnettomuus sattui eilen iltapäivällä Porvoossa. Ajelureissulla olleet ranskalaiset keski-ikäiset mies ja nainen halusivat siirtää vuokra-autonsa jäätelökioskin vierestä varjoon sillan alle.

Kuljettajana ollut nainen oli tottunut vaihteistoon, jossa ykkösen paikalla on peruutusvaihde. Nainen väänsi vahingossa ykkösen päälle, vapautti kytkimen ja auto hujahti nokka edellä jokeen.

Auto huristi esteinä olevien ketjujen yli ja lähti kellumaan virran mukana. Pariskunta heilutti sisällä käsiään ja huusi englanniksi venettä apuun.

Mies yritti pelastaa tavarat

Vene ei ehtinyt heidän luokseen. Matkustajat avasivat etuikkunat, nainen hyppäsi veteen ja ui rantaan. Mies yritti pelastaa matkatavaroita takaluukusta.

Avattuaan takaluukun vettä tulvi sisään nopeammin. Mies joutui hyppäämään pois ja uimaan rantaan. Auto upposi kävelysillan alle kelluttuaan virran mukana pari sataa metriä.

Palokunnan tullessa paikalle nolostunut ja järkyttynyt pari oli jo laiturilla. Sukeltajat löysivät auton kolmen metrin syvyydestä ylösalaisin kääntyneenä. Palokunnan tilaama nosturi poimi auton vedestä.

(Iltalehti 4.8.)

31.7.2004: ei sanottavaa

Luin ”Novellit 2004” (novellikilpailun antologia). Tässä on nyt tullut muutaman vuoden ajan luettua aika paljon suomalaista nykykirjallisuutta. Mielestäni suomalainen kirjallisuus ilmentää aika lailla suoraan suomalaista nyky-yhteiskuntaa: puhumattomuuden perinne on edelleen voimissaan, ja tekniikkaan luotetaan; Suomessa osataan kirjoittaa mutta ei välittää syvempiä merkityksiä. Johtuuko tämä sitten siitä, että kenelläkään ei ole mitään sanottavaa vai siitä, että pelätään sanoa, en tiedä. Ehkä kyse on molemmista: elämänfilosofiat ovat aika pintapuolisia, ja toisaalta nekin pyritään vielä pehmentämään ja pyöristämään siinä pelossa, että kirjoittaja saa harteilleen moralistin viitan tai lukijat reagoivat negatiivisesti? Lopputulos: tasapaksua ei-mitään.

Taidan alkaa vaihteeksi lukea dekkareita, mahdollisesti englanniksikin, jotta kielipää saa petrausta. Dekkarit ovat selkästi viihdettä eivätkä yritä ollakaan mitään muuta... :)

PS. Viime vuosien otantani on kaikesta huolimatta ollut melko suppea. Muistan kyllä nuorempana, että esimerkiksi Eino Säisän novellit kolahtivat. Viime vuosien tuttavuuksista parhaiten mieleen on jäänyt ehkä Matti Mäkelä.

22.7.2004: rokkia

Elokuvissa ”School of Rock”. Elokuva oli kuin jonkin sortin lavaesiintyminen — alussa meno oli hieman verkkaista (paikallisessa yleisössä kukaan ei inahtanutkaan ensimmäiseen tuntiin!), loppua kohti tahti kiihtyi ja huipentui ja veti imuunsa. Elokuva uskalsi pitää näkemyksestään kiinni kliimaksissakin (tekemisen intohimo on tärkeämpää kuin tulos), ja muutenkin elämänarvot olivat suurin piirtein kohdallaan. Pääosassa Jack Black ylsi komediataiturina paikoin Jim Carreyn tasolle.

4/5

18.7.2004: ajatuksenpoikanen

Ajatuksena on nyt löytää jotain osapäivätöitä Porvoosta. Vapaa-ajalla voisi sitten jatkaa kirjoittamistouhuja. Tämä tuntuu tällä hetkellä parhaalta päätökseltä.

Lintuhavaintoja tällä viikolla: palokärki sekä mahdollisesti harmaapäätikka.

16.7.2004: Hämähäkkimies 2

Elokuvissa Hämähäkkimiehen 2. osa. Elokuva oli maanläheinen, ja toimintakohtauksia vähentämällä siitä olisi saanut jopa hyvän draaman. Tässä elokuvassa Hämiksen keskeinen ongelma oli se, jatkaako supersankaritouhuja vai keskittyäkö normaaliin elämään. Allegorisesti tämä viitannee siihen ajatukseen, että löytämällä oman kutsumuksensa ihminen vapauttaa sisäisiä voimavarojaan.

Sivuhuomautuksena sama asia, johon törmää usein elokuvateattereissa ja myös teattereissa: yleisö nauraa keskimäärin vain joka 5. vitsille!

3 / 5

9.7.2004: Jäntti

Jäntin taidekokoelmassa Matti Ylirodun valokuvia ja Jari Janssonin maalauksia.

8.7.2004: onnellinen kohtaaminen 5

Bussimatkalla Helsinkiin käytävän toiselle puolelle istui laitapuolen kulkija, joka halusi jostakin syystä jutella juuri minulle koko matkan ajan. Oletettavasti mies puhui suomen kieltä, mutta montaakaan sanaa en ymmärtänyt. Niinpä vain hymyilin ja nyökyttelin koko tunnin ajan. Kasvolihakset ainakin saivat harjoitusta... :)

6.7.2004: Staffas

Staffaksen gallerian kesänäyttely. Kaunis paikka, sopii hyvin pelkkään istuskeluun ja oleiluunkin.

Lisäsin pääsivulle lyhyen historiikin elämästäni. Siihen pääsee heti sivun yläreunasta painamalla alleviivattua ”Pekka Laine” -kohtaa.

4.7.2004: lastenmusikaali

Kävin katsomassa Avanti!n Suvisoitossa Jouni Kaipaisen lastenmusikaaliesityksen ”Hämäränmaassa” (ohjaus Marika Vapaavuori). Teos oli tietenkin aika musiikkipainotteinen, itse olisin kaivannut hitusen enemmän selkeitä puhekohtauksia; muutama sellainen lisää olisi ehkä tuonut jäntevyyttä juonenkuljetteluun?

3.7.2004: Renny

Elokuvissa Renny Harlinin ”Mindhunters”. Murhajännäri, joka perustui enemmän käsikirjoitukseen kuin näyttäviin tehosteisiin. Mielestäni elokuva toimi itse asiassa ihan hyvin, vaikka loppua kohden juonta yritettiin viedä eteenpäin melko epätoivoisesti. Murhaajaa en ainakaan itse arvannut ennen loppua, joten siinä mielessä myös toimi.

3/5

2.7.2004: lavuaari

Uusi vessan lavuaari. Joku aikaisempi omistaja oli jostakin syystä asentanut minikokoisen, nyt tuli normaalikokoinen tilalle.

29.6.2004: onnellinen kohtaaminen 4

Olin Helsingissä eräässä kahvilassa istumassa, kun ulkomaalainen ihan fiksulta vaikuttava mies halusi välttämättä istua viereen. Hetken kuluttua hän tarjosi ilmaiset kahvit, ja sitten alkoi käsi käydä reidellä. ”You are a nice guy.” No, tietäähän sen, mistä oli kysymys...

Mitenkähän tuollaisestakin tilanteesta pääsee sivistyneesti pois loukkaamatta toista? Tässä tapauksessa olin vain tapani mukaan aika hiljaa, ja hetken kuluttua mies lähti pois. Kai sitä pitäisi olla imarreltu, että joku on kiinnostunut, mutta mieluummin kyllä saisi olla vastakkaisen sukupuolen edustaja. Tosin taitaisi siinäkin tapauksessa sama kuvio toistua: kontaktin tekijä lähtisi hetken kuluttua pois, kun en täyttäisi määreitä ”iloinen” ja ”sosiaalinen”.

Sosiaaliset ihmiset ovat kuin radiokanavia, joilta tulee loputtomasti samaa turruttavaa viihdettä mutta ei ikinä yhtä ainuttakaan oivaltavaa puheenvuoroa.

22.6.2004—26.6.2004: Tampereella

Kotona käymässä. Viikon ohjelma:

22.6.: Särkänniemen Elämyspuistossa akvaario, delfinaario ja planetaario. Kaikki kohteet olivat mielestäni mielenkiintoisia ja sopivat hyvin myös aikuisille.

23.6.: Tampereen Komediateatterissa ”Ilmasta rahaa”. Käsikirjoitus oli aika onnistunut, ja näyttelijät hyvässä vedossa. Nauraminen taitaa aktivoida aika laajoja aivoalueita (ainakin se tuntuu siltä), eikä komedioitten sen tähden tarvitse käsitellä mitään kovin syvällisiä aiheita. Riittää, jos komedia on onnistunut, eli kirvoittaa hyvät naurut.

24.6.: Särkänniemen Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseo. Teemanäyttelyn nimi ”Alaston”, jossa oli aiheesta tehtyjä tauluja 100 vuoden ajalta.

25.6.: Valkeakosken nähtävyyksiä: Visavuoressa Kari Suomalaisen pilapiirroksia ja Emil Wikströmin veistoksia, mielenkiintoisinta tietenkin vanhat rakennukset ja miljöö; Voipaalan Taidekeskuksen näyttelyistä Eeva Murron raanuja ja Fortune-ryhmän nykytaidetta, taaskin miljöö erittäin kiinnostava; lopuksi pikainen käväisy Rapolan linnavuorella.

26.6.: Isän kanssa kierros Satakunnassa: Vampulan hautausmaa (isän äidin hauta); Jonkan kartano (siellä isä vietti lapsuutensa); Kiukaisten Panelin kylän Karrankulma (siellä asuivat isän isän vanhemmat).

Muuten olen sitä mieltä, että parasta kesämatkailua Suomessa on seuraava: ajetaan autolla johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen, tutustutaan siihen huolellisesti, sitten käydään syömässä ja jatketaan toiseen kohteeseen. Yöpyminen spontaanisti joko teltassa tai maatilamajoituksessa. Jatketaan tällä periaatteella niin kauan, kunnes alkaa kyllästyttää... :)

20.6.2004: supi

Kävelylenkillä supikoira ja fasaani.

Muita eläinhavaintoja viime ajoilta (jäänyt mainitsematta): kaksi oravaa, jotka yrittivät tappaa toisensa; kaksi fasaania; jänis, joka kyyhötti kuin patsas ison varastorakennuksen nurkalla eikä näyttänyt välittävän ihmisistä mitään.

19.6.2004: jazzia

Kävin katsomassa yhden esityksen Porvoon Musica Futura Jazz festivaalilla. Esiintyjinä Samuli Mikkonen soolopianolla ja Trygve Seim—Iro Haarla Quintet. Kvintetissä soittivat Jon Christensen (rumpali, Norja), Trygve Seim (saksofoni, Norja), Mathias Eick (trumpetti, Norja), Uffe Krokfors (basso, Suomi) ja Iro Haarla (piano ja harppu, Suomi)

Ensimmäinen tunti meni ihan hyvin, mutta sitten puutumus iski. Elämäni ensimmäisen jazz-konsertin kuulleenna sanoisin, että jazz tuntuu musiikkina soveltuvan hyvin rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Toisaalta en kokenut elämystä niin voimakkaana, että huomio olisi koko ajan ollut musiikissa. Päinvastoin, jazzin lomassa voi aina välillä miettiä omia ajatuksiaan, ja sitten taas keskittyä musiikkiin.

Volyymit olivat suurin piirtein kohdallaan, ehkä vähän hiljaisemmallakin olisivat voineet olla.

17.6.2004: Taidetehdas

Raija Jokisen tekstiilitaidetta ja Reijo Strömin julisteita Taidetehtaalla. Julistenäyttelyn valvojalla oli ainakin aika käynyt pitkäksi: infotiskin päällä oli olutpullo, ja nainen tuoksui muutenkin vanhalle viinalle. Kuulemma kävijöitä ei juurikaan ole.

15.6.2004: isoveli

Kävin Helsingissä tapaamassa isoveljeäni, joka oli Suomessa käymässä.

14.6.2004: talvihuolto ja elokuvissa

Sain vihdoin talvikenkien ja talvivaatteiden huollot tehtyä (plankkausta, pesua, jne.). Tosin tämä kesä on ollut sellainen, että turhaanko tässä esim. jotain fleece-hanskoja panee laatikkoon syksyä odottamaan. Näissä säissä ovat käyttökelpoiset koko vuoden...

Illalla elokuvissa ”Perhosvaikutus”. Kyseessä oli scifi-elokuva, joka toimi mielestäni yllättävänkin hyvin. Juonessa oli kyllä jotain aukkoja, mutta muuten toimintaan mentiin heti ensimetreillä ja elokuva piteli otteessaan loppuun saakka. Kaiken kukkuraksi elokuva antoi kaksi selkeää opetusta:

1. Elämä ei ole koskaan täydellistä.

2. Ei ole olemassa irrallaan olevia syitä ja seurauksia, vaan syy—seuraus-jatkumo. Seuraus tulee uudeksi syyksi, joka taas synnyttää seurauksen.

Kun inhimillistä puoltakin saadaan mukaan jännittävään tarinaan, niin kyseessä on erinomainen lajityyppinsä edustaja.

4/5

9.6.2004—10.6.2004: maakunta-ajelua ja museoita

Äiti kävi täällä. Tutustumiskohteita keskiviikkona: Pernajan saaristomuseo Rönnäsissä, Askolan hiidenkirnut, Johannes Linnankosken nuoruudenkoti Askolassa, Porvoonjoen koskia: Vakkolankoski (jossain Johannes Linnankosken teoksessa kuvataan tätä koskea?), Henttalankoski, Strömsbergin koski ja kalatie. Tutustumiskohteita torstaina: Runebergin kotimuseo, Edelfeltin ateljeemuseo. Näimme ketun tiellä.

7.6.2004: siivous

Kämppä siivottu ja ikkunat pesty. Ei tosin tapahtunut omin voimin vaan nimipäivärahan avustuksella (kotisiivouspalvelu).

5.6.2004: kyy

Kyykäärme ylitti pururadan ja luikerteli sen jälkeen kivenkoloon suojaan. Tulihan tuossa kunnon säpsähdys, kun käveli omissa ajatuksissaan ja yhtäkkiä parin metrin päässä kyy!

4.6.2004: höynäytys

Jouduinpa taas pahemman kerran höynäytetyksi. Torin laidalla lauloi ja soitti akustista kitaraa tyttö, joka sanoi olevansa Norjasta. Hän kertoi kuulijoille, että heidän ryhmänsä pitää ilmaiskonsertin Grandissa kello 19.

Kyllähän ilmainen musiikkiesitys pitää mennä katsomaan, varsinkin kun se pidetään tyylikkäässä konserttisalissa. Pettymyshän se oli, kun Grandissa ilmeni, että kyseessä oli Eurooppaa kiertävän Jeesus-organisaation esitys.

Eihän tuossa sinänsä mitään vikaa, mutta kun ne esitykset mättivät pahemman kerran. Mitään omaa soitantaa ei kuultu, vaan kaikki soitto tuli taustanauhalta. Laulu kyllä tuli livenä. Mutta ne kappaleet olivat kyllä pahimmanlaatuista räimettä; volume-nappulakin oli säädetty kaakkoon, desibelejä oli aivan takuulla reilusti sallitun rajan yläpuolella.

Kuulovamman tuosta ainakin sai. Muuten ei jäänyt mitään käteen. Kunpa olisikin kuullut rauhallista soitantaa akustisella kitaralla. Ehkä sitä myöhemmin tuli; lähdin siinä vaiheessa pois, kun kuulijoiden piti nousta ylös ja alkaa tanssia...

2.6.2004: siilit

Pieni kävelylenkki yöllä kello kaksitoista. Ensin näin yhden siilin, joka rapisteli karamellipaperia. Ei pahemmin hätkähtänyt ihmistä, vaan käveli rauhallisesti reittiään aidan vieressä, vaikka olin vain metrin päässä. Hieman myöhemmin toinen siili!

Kuu paistoi niin keltaisena ja isona, etten ole ikinä nähnyt. Mutta eipä tuohon havaintoonkaan mitään ihmeellisiä tuntemuksia sisältynyt — totesin vain asian ja jatkoin eteenpäin. Totesin myös, että kello kaksitoista oli käsittämättömän valoisaa.

30.5.2004: viikon saldo

Alkuviikosta jokirannan venetelakalla kävellessäni näin samalla kertaa kaksi joutsenta ja harmaahaikaran. Eilen näin taas yksinäisen kurjen samalla pellolla kuin aikaisemmin.

Perjantaina elokuvissa ”The Day After Tomorrow”. Tyypillinen Hollywood-katastrofielokuva, mutta mieluummin Hollywoodin kannattaa rahojaan tällaiseen tuhlata kuin loputtomiin toimintapläjäyksiin. Elokuvan aloittava kamera-ajo oli melkein parasta, mitä on nähnyt, mutta muuten ei mitään erityistä. Hieman yllättäen Suomen Kuvalehden arvostelija oli antanut 4½ tähteä.

2½ / 5

16.5.2004: Ala-Harja

(HUOM! Jätä tämä pätkä lukematta, jos haluat lukea Riikka Ala-Harjan kirjan ”Strip”. Sisältää paljastuksia.)

Sain luettua Riikka Ala-Harjan kirjan ”Strip”. Ala-Harjalla on selkeä kerrontatyyli, jossa asiat kerrotaan yksinkertaisesti ja suoraan, niin kuin ne ovat. Vertauskuvia ei ole käytetty lainkaan. Kirja tuo lopullisen sanomansa lukijan eteen kuitenkin kirkkaana ja säälimättömänä: ihminen ei muutu todellisuudessa; muutos on vain kuvitelma, illuusio.

9.5.2004: vimpoja

Kävelin tänään pienen virtaavan puron ohi (sorapohja, veden syvyys vain n. 20—30 cm), ja ko. puro oli täynnä kaloja. Kalat eivät olleet aivan mitään pikkukaloja, mutta toisaalta isoimmat olivat n. 20 cm pitkiä. Särkiä kalat eivät olleet, eivätkä mitään muitakaan helposti tunnistettavia. Päädyin lajinmäärityksessä lopulta vimpaan:

”Vimpa on murtovesissä elävä vaelluskala, joka nousee virtaaviin vesiin kutemaan. Vimpaa tavataan merenrannikoilla pienissä parvissa aina Vaasan korkeudelle asti, hyvinä vimpavesistöinä on pidetty mm. Paimionjokea, Porvoonjokea ja Kymijokea. Vimpa kutee toukokuussa pääsääntöisesti jokien alajuoksuille, koska padot estävät vaelluksen ylemmäksi.”

Ko. puro ei ollut Porvoonjoki, mutta olettaisin, että vimpoja sitten esiintyy hyvin tässä Porvoon seudulla. Vimpoja siinä siis oli kudulle menossa? Vimpojen seassa ui myös ahvenia. Eräs kaloja katsellut pikkupoika sanoi, että ylempänä puroa hän oli nähnyt myös haukia. Kutevatko hauet ja ahvenet puroihin, vai olivatko lähteneet muuten vain vimpojen seuraksi?

(Aiemmin tällä viikolla kävin katsomassa maalauksia ja keramiikkaa Taidetehtaalla.)

2.5.2004: sekalaista

Muutama juttu, joka unohtunut mainita:

Isä kävi täällä kylässä huhtikuun alkupuolella. Käytiin syömässä Seurahovissa, ja sitten isä kävi katsomassa kämppää. Eräs toinenkin tuttu kävi: silloin syötiin Terra Miassa eikä tehty oikeastaan mitään muuta erikoista.

Viime viikolla elokuvissa ”Levoton Sussie” (Ruotsi). Alkoi ikään kuin komediana, mutta loppua kohti muuttui yhä enemmän murhamysteeriksi. Tämä pitäisi nähdä kahteen kertaan, jotta mikään yksityiskohta ei menisi ohi. Piristävä tapaus, joka kyllä veti vertoja Hollywood-komedialle. Ei ollut ketään muuta katsomossa minun lisäkseni!

3½ / 5

Tänään näin kävelylenkillä kuuden kurjen ryhmän, joka lähti lentoon samalta pellolta, jossa havaitsin 22.4. kurkia.

24.4.2004: onnellinen kohtaaminen 3

Tällaista on oma arkielämäni (pari tapausta tältä päivältä):

Kauppaan mennessä tapaan pihalla yhden naapurin naisen (vanhempi). Juttelemme jonkin aikaa, ja jossain vaiheessa nainen alkaa innostuneena kertomaan, kuinka usein hän nuorempana harrasti seksiä. Tämä on varmaankin asia, joka kiinnostaa minua kovasti...

Olen kahvilassa, ja vastakkaiseen pöytään istuu mielenvikainen. En nyt viitsi tarkemmin selostaa, mitä kaveri teki, mutta hän oli joka tapauksessa aivan selkeästi mieleltään järkkynyt — lieneekö ollut joku avohoitopotilas? Kun edellisenä päivänä oli juuri ollut uutinen mielenhäiriöisestä, joka oli kirveellä hyökännyt tuntemattoman kimppuun, niin alkoi pikku paniikki tulla. Tälläkin kaverilla nimittäin takin taskusta pullotti jotain isoa — en tiedä, mitä siellä oli? Ja kahvilassa ei tietenkään ollut ketään muita asiakkaita kuin minä ja ko. henkilö.

Kaikkea piristävää aina...

22.4.2004: kurkia

Näin pellolla ison eläimen ja aluksi luulin, että se oli peura. Kun tulin lähemmäksi, niin huomasin, että se oli kurki. Hieman myöhemmin koukkasin saman pellon toiselle laidalle, ja kaksi kurkea lehähti lentoon (toinen näistä saattoi olla se ensimmäiseksi näkemäni). Eräässä lintukirjassa lukee, että ko. alueen lähistöllä pesii kurkipari; voi olla, että oli sitten ko. kurkipari. Mahtava eläin!

16.4.2004: kasvokuvia

Kasvokuvia Jäntin taidekokoelmassa.

14.4.2004: teatterissa

Grandissa ”Räppää ku Runeberg”. Tämä oli ala-asteikäisille tarkoitettu vain tunnin mittainen esitys, mutta sopi kyllä hyvin vanhemmillekin. Hulvatonta menoa — oikeastaan kunnollinen crazy-komedia!!!

12.4.2004: pesukone

Oli iso kasa pyykkiä, ja kävin pesemässä kerrostalon pesukoneella. Olin pesun aikana muualla, ja kun ohjelma-ajan piti olla lopussa, menin hakemaan pyykkejä. Linkous olikin vielä päällä. Mutta mitä kummaa: kone nosti tasaisesti linkouskierroksia, kunnes ne olivat huipussaan, siinä vaiheessa pesukone tärisi jo silminnähden ja pesukone katkaisi linkouksen automaattisesti (pesukoneessa oli siis jokin tärinäanturi). Sitten kone yritti uudestaan — ja yhä uudestaan ja uudestaan. Vaatteet olivat ilmeisestikin menneet niin pahasti mytylle epäkeskiseen asentoon, että linkous ei kerta kaikkiaan onnistunut.

No, eipä auta muu, kuin katkaista virta. Mutta tämä kone olikin fiksu kone: siinä oli ohjelmavaiheen automaattinen tallennus. Kun kytkin virran, niin ohjelma jatkui automaattisesti siitä, mihin se oli jäänyt. Ja taas kone linkoaa ja linkoaa eikä valmista tule... Toinen yritys: katkaisen virran ja yritän avata luukun järjestääkseni vaatteita — ei onnistu. Luukun voi avata vasta, kun ohjelma on mennyt kokonaisuudessaan loppuun!

En sitten tiedä, kauanko se olisi linkousta yrittänyt, jos olisi vain antanut olla päällä. Lopulta löysin koneen ohjekirjan, jossa oli eräs takaportti, jolla ohjelmavaiheen sai ohitettua. Onneksi, sillä pyhäpäivänä ei kerrostalossa edes olisi saanut pestä kerrostalon koneella pyykkejä. Siitä olisikin haloo noussut, jos olisi pitänyt kutsua huoltomies paikalle ja joku kerrostalon tädeistä olisi nähnyt, että pyhäpäivänä siellä pyykkiä pestään ja vielä hajotetaan kone...! :) :) :)

10.4.2004: elokuvissa

Elokuvissa ”Jossain Afrikassa”. Tämä oli kunnollinen aikuisten elokuva ja osoitti, että hyvä elokuva lepää juuri käsikirjoituksen päällä. Kässäri oli uskottava ja vei hitaiden ensimetrien jälkeen vastuttamattomasti imuunsa. Ainoa mikä häiritsi, oli muutamat seksikohtaukset, jotka tuntuivat hieman päälleliimatun oloisilta.

Perusteemakin oli vakava, eli valinnat ja se, mitä ihminen elämällään tekee. Lisäksi vierasta kulttuuria esiteltiin uskottavasti. Jossakin määrin tässä elokuvassa on mielestäni ainesta melkein klassikoksi (5 tähteä), mutta ehkei aivan kuitenkaan. Täytyy käyttää taas puolikkaita pisteitä...

4½ / 5

2.4.2004: onnellinen kohtaaminen 2

Tapahtuipa taas aivan uskomaton juttu. Menen kahvilaan, ja vapaana on vain yksi pöytä, jossa istuu noin 45-vuotias nainen. Kysyn häneltä suomeksi, onko paikka vapaana, ja hän vastaa ruotsiksi, että kyllä, jos en tupakoi. Menee hetki, ennen kuin ruostuneilla ruotsin kielen taidoillani ymmärrän, mitä hän sanoi, ja sitten vastaan suomeksi, että en tupakoi.

Istun alas pöytään, sitten vaihdamme muutaman sanan suomeksi, ja nainen tuntuu puhuvan suomea hyvin. Sitten hän kysyy, puhunko ruotsia. Sanon, että en kovin hyvin, sillä kouluruotsia ei ole tullut harjoiteltua. Joka tapauksessa nainen vaihtaa tässä vaiheessa ruotsiin.

Vaihdamme muutaman sanan niin, että nainen puhuu ruotsia, ja yritän ymmärtää, mitä hän sanoo. Sitten vastaan suomeksi. Kaikki menee ihan hyvin, eikä minusta tuossa ole mitään ongelmaa. Nainen ei kuitenkaan vaikuta järin iloiselta.

Sitten tulee sana, jota en ymmärrä. Kysyn sanan merkitystä naiselta, ja nainen alkaa ärtyneesti selittää sitä ruotsin kielellä, vaikka hän voisi yksinkertaisesti sanoa merkityksen suomeksi. Kun hän on selittänyt sanan, ymmärrän jo, mitä sana merkitsee, sanon sen suomeksi, ja nainen nyökkää. Kaikki tämä vaiva, vaikka nainen olisi voinut yksinkertaisesti sanoa sanan minulle suomeksikin.

Mutta eihän asia minua vaivaa. Jatkan edelleen suomella, ja silloin nainen sanoo hermostuneena: ”Jo, nu läser jag den här tidningen.” Keskustelu on päättynyt, ja lähden kahvilasta pois.

Kummankohan tilannetaju petti? Kannattaa huomata sekin, että minä en ollut se osapuoli, joka yritti keskustelua alunperin saada aikaiseksi, vaan nimenomaan nainen. Jäi kaikin puolin paha maku suuhun koko tapauksesta!

31.3.2004: onnellinen kohtaaminen 1

Olin kävelemässä metsätietä, kun näin kaukana edessä miehen ja normaalikokoisen susikoiran. Susikoira lähti juoksemaan välittömästi kohti, ja hetken jo olin varma, että se hyppäisi suoraan päälle. Eipä hypännytkään, vaan tyytyi vaan haukkumaan ja murisemaan erittäin aggressiivisesti 10 sentin päästä. Tilanne oli mielestäni varsin uhkaava. Koira ei totellut miehen huutoja, eikä miehellä ollut edes talutushihnaa mukana, joten koira oli täysin hallitsemattomissa. Lopulta koira lähti miehen mukana eteenpäin.

Tämä oli toinen kerta, kun jouduin Porvoossa aggressiivisen koiran uhkailun kohteeksi. Ensimmäinen kerta tapahtui talvella ja silloin kyseessä oli sellainen musta melkein susikoiran kokoinen koira, mikä rotu lienee kyseessä; koira oli joka tapauksessa vapaana ja täysin hallitsemattomissa. Koiraa ulkoiluttivat ihan fiksun näkoiset mies ja nainen, jotka tuntuivat olevan hämillään, että heidän ”ikiomalla” koirapolullaan kävelee muita ihmisiä.

Kummassakaan tapauksessa koiranomistajat eivät esittäneet mitään selittelyjä tai pahoitteluja.

28.3.2004: teatterissa

Grandissa ”Runebergit”. Käsikirjoitus ja ohjaus Olli Soinio, sama mies, joka on ohjannut elokuvat ”Kuutamosonaatti” ja ”Kadunlakaisijat”. Kokonaisuus oli ehjä ja selkeä, huumoriakin oli paljon mukana. Onnistunut teos!

24.3.2004: kaksi kirjaa

Sain luettua Joni Skiftesvikin ”Isäni, sankarini” ja Eeva Joenpellon ”Avoin, hellä ja katumaton”.

19.3.2004—23.3.2004: Tampereella

Tampereella. Elokuvissa ”Lost in Translation” ja ”Viisi vuodenaikaa”. Molemmat olivat hieman samantyyppisiä hiljaisia elokuvia ja sijoittuivat Aasiaan (Japani ja Etelä-Korea), mutta miljööt poikkesivat toisistaan täydellisesti: ensimmäinen sijoittui kaupunkiin ja jälkimmäinen luontoon.

”Lost in Translation” alkoi todella lupaavasti, ja huumorikin oli varsin hyvää. Kuitenkin keskivaiheille osunut baarijakso sekoitti mielestäni kokonaan elokuvan rytmin eikä elokuva noussut lopussa enää jaloilleen.

3/5

”Viisi vuodenaikaa” uskalsi pitää hiljaisesta rytmistä kiinni loppuun asti — homma toimikin hyvin. Pyhän miehen opetukset tuntuivat olevan oikeansuuntaisia, mutta toisaalta hänen oma toimintansa loppupuolella jotenkin mitätöi kaiken muun viisauden. Jossakin määrin minua häiritsi myös muutamat epäloogisuudet tarinassa. Kuitenkin piristävällä tavalla erilainen elokuva.

4/5

15.3.2004: 11 000 euroa

Hauska juttu Aamulehdestä:

Mies pudotti 11 000 euroa junan vessasta alas

Saksalaismies pudotti vahingossa 11 000 euroa junan WC-pönttöön, josta ne katosivat kiskoille. Hollannin poliisi kertoi onnettomuudesta lauantaina. 38-vuotias saksalaismies oli menossa ostamaan autoa Hollannista.

Mies ilmoitti vahingosta junapoliisille, ja seuraava juna pysähtyi poimimaan rahat talteen. Rahoja löytyi kuitenkin vain 4 000 euron verran.

— Useat matkustajat auttoivat konduktööriä rahojen keräämisessä, mutta monet ”unohtivat” palauttaa rahat ja osan rahoista ilmanvire oli todennäköisesti lennättänyt pois, poliisi Peter van Raaij arveli.

13.3.2004: noidannuoli

Aika paha noidannuoli iski torstaina (mutta raportoin vasta nyt lauantaina). Olin tekemässä kunto-ohjelmaani, johon sisältyy myös selkäliikkeitä. Olin mielestäni verrytellyt selän aika hyvin ja tein yhtä selkäliikettä normaalipainolla. Kaikki meni ok. Sitten päätin kokeilla hieman isompaa painoa. Heti ensimmäisessä toistossa kuului selästä ihan selvästi ikään kuin naksaus ja samalla tunsi, että selkä petti. Heti tiesi, että jotakin pahempaa oli tapahtunut. Sen jälkeen selkä on ollut kipeä, mutta kipu ei ole onneksi säteillyt jalkoihin — mitään hermovauriota ei siis onneksi ole. Lääkäri vain sanoi, että kyseessä on normaali noidannuoli, jolle ei mitään voi. Kaikki kevyt kantaminen, tai selän eteenpäin kumartaminen kuitenkin tekee vaikeaa. Nyt pitää vain odotella, että kipu menee ohi.

Mutta joka tapauksessa pitää kunto-ohjelma miettiä ehkä kokonaan uudestaan. Olen tehnyt selkäliikkeitä juuri siksi, että selkä pysyisi kunnossa. Täytyy etsiä liikkeitä, jotka ovat turvallisempia, ja jättää ehkä painot kokonaan pois.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...

3.3.2004: kahvilanäytelmä

Raija Orasen kirjoittama ”Käärmeet paratiisissa” Café Cabriolessa. Hitaahkon alun jälkeen dialogi lähti aika hyvin rullaamaan, loppukin oli jämäkkä ja selkeä; asia sai ikään kuin ratkaisunsa. Tosin tässä liikuttiin mielestäni vähän liikaa mies- ja naisstereotypioiden maailmassa.

26.2.2004: Kotkassa

Kävin Kotkassa akvaariotalossa, Maretariumissa. Vähän ihmetytti se, että joissakin akvaarioissa oli pienessä tilassa valtava määrä kaloja; ja toisaalta oli yksi iso allas, jossa ei ollut juuri yhtään kalaa. Jotenkin jäi sellainen tuntu, että ei kaikilla kaloilla kyllä tarpeeksi tilaa ollut! Varmaan asiantuntijat ovat kuitenkin suunnitelleet nuo akvaariot; mutta mahtaneeko kaikista kalalajeista edes olla tarpeeksi tietoa siitä, kuinka paljon ne tarvitsisivat tilaa ympärilleen, jotta tuntisivat olonsa kotoisaksi?

Yhdessä altaassa oli aivan vauhko taimen. Se hyökkäili jatkuvasti muiden kalojen kimppuun — sitä isompienkin — ja yritti saada jotakin pureskeltavaa toisen kalan suomupeitteestä ja nahasta. Kai se jotakin vahinkoakin saattoi saada aikaan? Ilmoitin asiasta infopisteelle, mutta ei asia kiinnostanut. Mahtoiko taimenella olla nälkä, vai rassasiko joku muu?

23.2.2004: Koda

Elokuvissa ”Karhuveljeni Koda”. Teemoina kuolema ja huolenpito, tosin jälkimmäinen teema ei aivan parhaalla mahdollisella tavalla tullut esiin. Huumori oli välillä julmetun hyvää, mutta toisaalta musiikkikappaleet eivät mielestäni sopineet kokonaisuuteen aivan parhaalla mahdollisella tavalla.

3½ / 5

16.2.2004: klassista musiikkia

Ostin yhdessä vaiheessa 16 CD-levyn kokoelman klassista musiikkia. Nyt olen saanut kuunneltua sen läpi. Kokoelma sisälsi aina yhden CD-levyllisen yhdeltä säveltäjältä. Säveltäjät olivat:

Barokki: Vivaldi, Bach, Händel
Klassismi: Mozart, Haydn, Beethoven
Romantiikka: Mendelssohn, Chopin, Schumann, Mussorgsky, Brahms, Strauss (Johann), Grieg
Myöhäisromanttinen: Tshaikovski, Dvorak
Moderni: Ravel

(Jaot eri aikakausiin allclassical.comin mukaan.)

Kun on koko ikänsä kuunnellut populaarimusiikkia, niin ei tämä ihan helppo homma ollut. Ja ainakin ensikuulemalta melkein 75 prosenttia vaikutti tasapaksulta. Eli sama asia kuin populaarimusiikin puolella. Mutta jotain helmiäkin oli.

Näistä pidin kokonaisuutena eniten: Vivaldi, Mendelssohn, (Grieg) ja Tshaikovski. Grieg suluissa siksi, että se oli jotenkin liian surumielistä. Mendelssohnilla oli mielestäni melkein parhaiten hallussa hiljaisten ja voimallisten hetkien välinen vuorottelu.

13.2.2004: Heimonen

Samuli Heimosen maalauksia Jäntin taidekokoelmassa.

10.2.2004: RBG

Porvoolaisnuorten musiikkiteatteriesitys ”RBG” Grandissa (kertoi Runebergin elämästä). Esitys oli kaksikielinen, enkä jaksanut edes yrittää seurata ruotsinkielisiä puheita. Huono ratkaisu mielestäni. Ja juonikin tökki aina välillä. Mutta kyllä mukana oli todella loistaviakin kohtauksia — nuorison energia pääsi aina välillä oikein kunnolla oikeuksiinsa!

5.2.2004: ilotulitus

Runebergin päivän ilotulitus jokirannassa. Aika paljon oli satsattu paukkuihin rahaa! Toisaalta — kai nämäkin olisi voitu viisaammin käyttää? En tiedä.

2.2.2004: Runebergin museo

Opastettu kierros peruskorjatussa Runebergin museossa eli talossa, jossa hän asui 1852—1877.

2.2.2004: puolalaistyttöjä

Minulle on jo kolme kertaa tapahtunut täsmälleen sama asia, kerran Hervannassa, kaksi kertaa Porvoossa. Ovelle tulee tyttö, joka huonolla englannilla sanoo olevansa Puolasta ja myyvänsä tekemiään piirustuksia. Sitten kun yrittää kysellä hieman tarkemmin töistä, ei toinen ymmärrä yhtään mitään. Tilanne muuttuu kiusalliseksi.

Kaipa tämä sitten on jokin puolalainen tapa, tämä ovelta ovelle kauppaaminen. Ulkomaalaisia tytöt ovat joka tapauksessa olleet, ja työt ovat aina olleet hyviä, joten tuskin tässä huijaamisesta on kyse. Olisi vain mukava, kun voisi muutaman sanasenkin vaihtaa...

31.1.2004: elokuvissa

Elokuvissa ”Viimeinen samurai”. Oli kyllä melkoinen pohjanoteeraus. Miehillä on vakavat ilmeet naamalla, välillä vilautellaan sanoja ”kunnia” ja ”velvollisuus”, sitten taas tapetaan ihmisiä. Päähenkilön taisteluharjoitukset menevät pieleen, sitten joku sanoo hänelle: ”Liikaa ajatuksia.” Ei kulu kauan, ja pian päähenkilön mieli hiljenee täydellisesti. Jees, näin helppoa se varmaankin on!

Tämä elokuva sopii tyhmille ihmisille. He katsovat sitä tohkeissaan ja ajattelevat: ”Tämä on syvällistä.” Jotain hyvää sentään: eksoottisia japanilaiskasvoja ja Uuden-Seelannin luontoa (kuulemma siellä kuvattu).

Saa nähdä, jaksaako sitä enää koskaan mennä katsomaan sota- tai taistelufilmejä. Toivottavasti opin tästä, ja tämä oli vihoviimeinen kerta!

1/5

24.1.2004: siivous

Kämppä siivottu. Edellisestä kerrasta yli 5 kuukautta. Hyvin tuntuu toimivan harvempikin väli... :) Joskus entisaikaan ihmiset siivosivat kai kaksi kertaa vuodessa: kesällä oli yksi suursiivous ja jouluna toinen. Olen palannut juurilleni?

16.1.2004: harrastajanäyttely

Taidehallissa suuri harrastajataidenäyttely. Työt olivat mielestäni todella laadukkaita.

15.1.2004: englannin tasotesti

Testasin englannin tasoni ja sain seuraavat tulokset (tasot A1, A2, B1, B2, C1 ja C2; C2 vastannee suurin piirtein ylioppilaskirjoituksessa tasoa L): sanasto B2, kielioppi C1, kirjoittaminen C1, kuunteleminen C2, lukeminen C2. Aika odotettu tulos: sanat ja kielioppi unohtuneet, lukeminen ja kuunteleminen helpompaa, kun ei tarvitse ymmärtää kaikkia sanoja.

10.1.2004: nimi radiossa

Minun nimeni mainittiin radiossa. ”Norpan maailman” juontaja kysyi kuuntelijapalautetta sen suhteen, mitä pitäisi tehdä puheen aikana pyörivän taustamusiikin suhteen: pitää vanha tunnusmusiikki samana, vaihtaa uuteen tunnusmusiikkiin vai poistaa koko tunnusmusiikki. Olin ainoana radikaalina vastannut, että ei mitään taustamusiikkia. Ja tämän dj Norppa sitten ilmoittikin ohjelmassa, oikein nimen kera... :)

30.12.2003—2.1.2004: Tampereella

Kävin elokuvissa katsomassa ”Good Bye, Lenin!”. Yksinkertainen tarina ja sopivasti huumoria — siinä kaikki, mitä tarvitaan hyvään elokuvaan. Sisältöpuolen teemana läheisestä huolehtiminen. 4/5

Perjantaina Suuri Shokki, kun piti tavata eräs ihminen, piti olla hauskaa, mutta kaikki meni aivan väärin. Nyt pitää vain toivoa, että jotakin saa vielä korjattua...!


Validaattori
palaute: +358 40 879 0076
http://laine.kerrostalo.huone.net/
© Pekka Laine 1997—2013